sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Shop until you drop!

Hei Ihanaiset!

Kävin eilen Marin kanssa ostoksilla. Olin ajatellut, etten nyt osta mitään mutta toisin kävi. En vain voinut vastustaa kiusausta. Ennen varisnaisia ostoksia päivän asu. Uudet saappaani pääsivät käyttöön ja olivat todella hyvät.

Mekko: Dorothy Perkins, Manchester 
Kengät: TrendiKenkä 

Sitten niihin ostoksiin. Olin jo vähän aikaa katsellut  tuota teepannua ja eilen sitten ostin sen ja samaa sarjaa 4 kuppia sekä yhden lautasen. Täytyy käydä varmaan hakemassa kolme lautasta lisää, vaikka ajattelin ensin käyttäväni tuota yhtä tarjoiluastiana. Nyt en enää osta yhtään teeastiastoa tai pannua. Alkaa kaappitila loppua :D

Mari ehdotti, että uusi pannu voisi värinsä puolesta olla vihreälle teelle tarkoitettu. Saatan jopa tehdä niin, sillä silloin tulisi käytettyä kaikkia astiastoja useammin. Astiasto sopisi vihreälle teelle myös kuppien muodon puolesta, sillä vihreä tee haudutetaan viileämpään veteen kuin musta tee.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Kengät

Heips! 

Rakkaat hyvin palvelleet talvisaappaani tekivät viimeisen matkansa aiemmin tällä viikolla. Oli siis pakko hankkia uudet ja uskokaan pois se oli vaikeaa se! Mistään ei tuntunut löytyvän samantyylisiä kuin hajonneet saappaat. Kunnes epätoivoisena lähdin tänään koulun jälkeen etsimään saapasparia. Pitkän etsinnän jälkeen löysin uudet ihanat saappaat! Tykkään niistä hirmuisen paljon!


Niissä on tukeva pohjaja värikin on täydellinen. Nauhat ovat myös iso plussa, sillä olen lähiaikoina tykästynyt nauhallisiin saappaisiin. Hintakaan ei päätä huimannut, kiitos pitkään jatkuineiden alennusmyyntien! Kyllä uusi kenkäpari vain piristää, eikö totta?

tiistai 12. helmikuuta 2013

Pupuja ja teepannuja

Heipsan taas!

Tällä kertaa luvassa vain päivän asua. Teimme eilen luokkaretken Fazerin tehtaalle ja sen jälkeen olikin luvassa etäopiskelua. Siksi päällä jotain mukavaa mutta samalla kivaa. Tämän hetkinen lemppari villapaitani on ehdottomasti tuo pupuvillapaita, jonka ostin Manchesteristä.

 Paita:Tesco, Manchester
Hame: Gina Tricot 
Korut: Kawaii ja Claire's 
Panta: Seppälä
Vielä lähikuvaa kaulakorusta:


Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille lukijoilleni! 

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Suklaa Sydän

Hei ihant lukijani!

Pahoittelu hiljaisuudesta täällä blogimaailmassa. Vuoden vanha tietokoneeni hajosi ja meni huoltoon, ja on nyt pikkusiskoni hallussa. Huolto kesti niin kauan, että ostin itselleni uuden koneen. Nyt on hieno ja toivottavasti hamaan tulevaisuuteen kestävä läppäri käytössä. Koulukin alkoi taas ja täytti kalenterin todella tehokkaasti.

Välttelin koulutöitä tuossa eräänä päivänä leipomalla lempparireseptilläni suklaapiirakan. 


Sopii muuten loistavasti iltapäiväteen kanssa herkuteltavksi.