maanantai 3. elokuuta 2015

Treffipäivä Porvoossa

Hei pitkästä aikaa!

Tälle kesälle tulikin täysin suunnittelematon blogitauko superkivan ja vähän rankankin kesätyön takia mutta myös koska koin, ettei minulla ollut oikein mitään mistä kirjoitella. Siksi ajattelinkin, että pitäisiköhän minun hieman muuttaa blogini tyyliä laajentamalla aihetta myös esimerkiksi leivonnan ja muiden harrastusteni ympärille.. Mitä mieltä olette?

Nyt kuitenkin herätän blogin uudestaan eloon kertomalla päiväretkestä Porvooseen. Kävimme Mieheni kanssa treffeillä Porvoossa, ihan vain kiertelemässä vanhanssa kaupungissa ja tietty suklaaostoksilla Brunbergin tehtaanmyymälässä. Käytiin kyllä myös ostamassa meille keittiöön uusi aivan ihana lamppu.


Olen käynyt Porvoossa viimeksi joskus ala-asteen luokkaretkellä, eli hävettämän kauan sitten, etenkin kun Porvoo on vain noin 30 min ajomatkan tai bussimatkan päässä Helsingistä. Meille sattui ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä, ja vanha kaupunki oli todella viehättävä vanhoine katuineen ja pikku putiikkeineen. Kolusimme muutamia kirppareita ja ainoa kunnon löytö oli Sorellin lähes käyttämättömät talvikengät, jotka myös kotiutin.


 Kävimme katsomassa myös Porvoon tuomiokirkkoa. Kirkosta löytyi Porvoon aatelissukujen vaakunat, mutta kuvat niistä epäonnistuivat. Kirkon katosta riippui upea puinen vene ja yhteen holvikaareen oli maalattu otus, joka minusta muistuttaa yksisarvista mutta saattaa toki olla joku muukin hahmo...




Erään kirpparin pihapiiristä löytyi näinkin suloinen ikkuna-asetelma 


Loppuun vielä asukuva: Mekko: Dorothy Perkins (löytö heinäkuun Manchesterin reissulta, siitä lisää myöhemmin), Kengät: KooKenkä, vyö: Primark (samoin heinäkuun reissulta)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti